Henkilökunta

Sanna

Sanna

Olen Sanna Lahti, ja toimin ratsastuskoulun yrittäjänä ja pääopettajana.

Olen kotoisin Kangasalta, ja viettänyt suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani Herttualan ratsastuskoululla hevosia hoitaen, ratsastaen ja tallitöitä tehden. Myös hevostenhoitajan tutkinto sujui oppisopimuksella Herttualassa Outi Talven opissa. Hevosenhoitajaksi valmistuttuani siirryin Ypäjälle, ja vuonna 2001 valmistuin ratsastuksenopettajaksi Hevosopistosta, hienolta vuosikurssilta Rok11.

 Valmistuttuani olen työskennellyt ratsastuksenopettajana mm. Husön ratsastuskeskuksessa Sipoossa ja Kttallilla Äetsässä. Ääniongelmien vuoksi päätyö vaihtui muutamaksi vuodeksi muulle alalle, mutta opetustyö jatkui yksityisratsukoita opettaen ja nuoria hevosia ratsastaen Pirkanmaalla. Hevoskokemusta löytyy myös Suomen rajojen ulkopuolelta: Olen työskennellyt ratsastajana Englannissa connemarakasvattajalla, Itävallassa pv-siittolassa, Belgiassa myyntitallilla ja Italiassa estekisatallilla.

 Ratsastuskouluyrittäjänä aloitin vappuna 2014 Kangasalan Suomatkan tilalla. Sieltä ratsastuskoulun toiminta siirtyi omiin tiloihin Pirkkalaan elokuussa 2015.

 Pidän ratsastustunnit keskiviikosta lauantaihin ja vastaan tallin toiminnasta sekä hevosten hyvinvoinnista. Sydäntä lähellä on hevosten hyvä kohtelu, hevosystävällinen ratsastus ja apujenkäyttö. Tunneillani treenataan kaikkia lajeja monipuolisesti, ja pyritään siihen että sekä ratsastajat että hevoset viihtyvät tunneilla ja kehittyvät. Päivitän omaa osaamistani valmentautumalla itse aktiivisesti ja kesällä 2018 opiskelin myös Centered ridingohjaajaksi. 

 

 

SASKIA

SASKIA

Saskia Vanhalakka palaa meille tiistain opettajaksi. Tässä Saskian esittely itsestään:

Olen Saskia Vanhalakka, 28-vuotias Tamperelainen tyyppi! Hevosrakkaus leimahti kohdallani lapsuudessa Majantallilla, eikä paluuta sen jälkeen ole ollut.
Olen aloittanut ratsastuksenohjaajan opinnot Kangasalla Suomatkan ratsastuskoulussa oppisopimuksella Ypäjän hevosopiston kautta. Alun jälkeen tutkinnon ohjaajaksi vaihtui Sanna ja ratsastuksenohjaajaksi valmistuin 2016 Pirkkalan ratsastuskoulusta. Ratsastuksen opettamisesta minulle on kertynyt kokemusta yhdeksän vuoden ajalta. Olen opettanut kaiken tasoisia ryhmiä sekä koulussa että esteillä. Viiimeiset muutaman vuoden olen myös valmentanut Pirkanmaan seudulla aktiivisesti kouluratsastusta sekä toiminut erilaisten hevosten ratsuttajana ja kouluttajana.
Suomen rajojen ulkopuolella kokemusta on kertynyt Ranskassa showhevosten kanssa, Norjassa terapiatallilla sekä Portugalissa klassisen kouluratsastuksen parissa.
Sydämenasiani ratsastuksen opettamisessa on tasapainoinen ja hyvä istunta, eleettömät avut ja hevosen hyvinvointi. Istunnan ja ratsukon tasapainon korjaaminen onkin mielijuttuni opettaessa – sekä hevosen että ratsastajan on viihdyttävä!
Vapaa-ajallani koulutan neljävuotiasta suomenhevostani Mörköä ja olemme juuri aloittaneet kilpailun kouluratsastuksessa. Hevosen ehdoilla haaveenamme on suomenhevosten SM. Pidänkin ammattitaitoani yllä valmentautumalla aktiivisesti ja ratsastan melkeinpä joka päivä.
Nähdään tallilla, on ilo olla avuksi!

 

 

Jarmo

Jarmo

Jarmo on tilan isäntä, ja osallistuu aktiivisesti tallin arkeen ja tilojen kunnossapitoon oman rakennusyrityksensä pyörittämisen ohella. Jarmon käsialaa on myös mm. tallin maneesi.

 

 

 

 

 

Tallin henkilökunnan lisäksi meillä on hyvä talliporukka ja monia vakitallilaisia jotka ovat tallilla useamman kerran viikossa. Neuvoa ja apua voi ja kannattaa siis kysellä tallilla olevilta, yleensä apua löytyy aina.